Käytiin treenimässä vähän molempia molempien koirien kanssa.

Vilma
Vilman kanssa otin tokon osalta vähän seuruuta ja ruutua (ei merkin kautta). Sujuivat ihan hyvin, vaikka treenit oli taas jääneet suunnittelematta. Täytyy ottaa parempaan treenaukseen merkki, jotta se etenisi jotenkin. Tavoite olisi päästä mahdollisimman pian Vilman kanssa EVL:ään kisaamaan, joten liikkeet olisi kiva saada kuntoonkin. Eka EVL-kisa olisi varmaan realistista ajoittaa kevään YO-kirjoitusten jälkeen, muuten voi olla että on vähän turhan paljon painetta meikäläiselle tiedossa.

Agilityssa treenattiin yksi radanpätkä. Ei ollut mikään helppo, alku oli sama kuin Riihimäen kisoissa, paitsi että rengas oli vieläkin pahemmassa kulmassa Vilmaan nähden. Eikä ajatustakaan että se olisi hypännyt kehikon läpi. Tätä aavistelinkin, silä ylipäänsä Vilma on aina ollut melko estevarma koira. Vaikea siis sanoa, mikä piskiin meni Riihimäellä. Noh, mutta kyllähän niitä kisoja vielä tulee.

Ginga
Gingan kanssa otin perusasentoja, katsekontaktia, maahanmenoa sekä hassutteluksi aloiteltiin ruudun treenaamista. Ginga hoksasi jutun aika nopsaan ja lähti alustalle oikein vikkelään hakemaan namiaan. Se oli jopa niin tiatava, että tuntui että se on ohjelmoita alusta asti tähän hommaan, mutta hkä tyätyy silti edetä tarpeeksihitaasti ettei hyvä alkuohjelmointi mene pilalle.

Agilityn suhteen Ginga sai mennä tavalliseen tapaan keppejä (vino) ja putkea. Putki alkaa jo onnistua niin että lähetän sen sinne ilman apuja. Hienoa. Kepit on meillä ihan vinot vielä, utta niiden suhteen ei muutenkaan ole kiire.

Lopuksi otettiin Hellun kanssa vielä metsikössä yksi "hakutreeni". Ärsytti kun en sunnuntaina päässyt hakuilemaan, niin Gingalle muistin virkistykseksi otettiin hauska piiloleikki treenien loppuun. Tässä jossakin vaiheessa Ginga ilmeisesti liukastui, ja se ontui hetken aikaa vasenta takajalkaansa. Kotonakin vielä käveli vähän hassusti, mutta nyt on jo ihan normaali. Ei siis ilmeisesti mitään pahempaa.