Pitkästä aikaa kävin eilen Vilman kanssa hakutreeneissä, edellisestä kerrasta onkin vierähtänyt tosiaan se kaksi vuotta. Vilman kanssa lopetettiin haku murkkuiässä, kun se ei enää ollut suuremmin hallinnassa hakualueella. Toisin sanoen, neiti teki mitä itse tykkäsi ja vähän välitti mitä minä sieltä keskilinjalta huutelen. Eilen oli kuitenkin aivan toinen ääni kellossa. Toki Vilma muisti vielä miten homma sujuu, mutta sen sijaan, että se olisi karkaillut ja sekoillut omiaan, se pysyi nätisti vieressä, kunnes pyysin sen etsimään ukkoja.

Vilmalle otettiin kolme maalimiestä metsään. Ensimmäisellä ukolla käytimme ns. hei-harjoitusta, jossa keskilinjalta huudetaan maalimiehelle "Hei!". Tämän jälkeen maalimies odottaa hetken ja huutaa sitten Hei-vastauksen. Tällöin koiralle annetaan siis metsästä pieni ääniapu. Vilmalle tämä toimi hyvin, vaikka se ei aluksi käyttänytkään nenäänsä.

Toiset kaksi ukkoa Vilma haki ilman ääniapuja, vaikka eivät ne kovin kaukana keskilinjasta olleetkaan. Jokainen maalismies toi Vilman pois piilolta syöttelemällä sitä ja lopuksi vielä itse palkkasin sen kun se tuli luokseni.

Treenit olivat ihan mukavat ja itseänikin taisi tuo hakukärpänen puraista uudemman kerran. Täytyypi katsoa, jos vaikka alkaisi ihan säännöllisesti treenailemaan.