Kaikki alkoi siis normaalisti tänäkin perjantaina ja vähän neljän jälkeen lähdimme kohti Eteläpuistoa agilitya treenaamaan. Noh, kävipä niinkin hauskasti, että kentän oli vallannut sirkus Finlandia eikä siellä silloin tietenkään voinut treenata. Koska koko treeniporukka oli paikalle saapunut, niin päätettin kutienkin treenata ja niin lähdimme koko lössi kohti Pirkkalan navettaa (teenipaikkamme on vanhassa navetassa).

Navetalle saapuminen oli ihan mukava yllätys, kun huomasi mitä kaikkea siellä oli tapahtunut. Lattia oli pääällystetty samoilla vihreillä matoilla kuin ennenkin, mutta lisäksi lattian ja maton väliin oli laitettu mukava vaahtomuovikerros. Eikä enää tarvinnut pelätä että jalka tippuu lattian läpi alakertaan. Lisäksi sisätiloihin oli pystytetty koppi, jonka tuleva tarkoitus jäi vielä arvoitukseksi. Kaiken kaikkiaan paikka oli melko mukava, ainakin aikaisempaan kuntoonsa nähden.

Itse treenit sujuivat melko hyvin. Normaalia töppäilyä ohjaajan puolelta tuli toki, mutta kovin paljoa jouduttu onneksi jauhamaan. Vilma myös kääntyi melko mukavasti, vaikka pari kertaa tulikin mentyä väärälle esteelle.

Ehdimme menemään kaksi rataa, joista kumpikaan ei ollut erityisen vaativa. Mutta kiva oli treenata välillä niinkin ettei aina ole ihan ylivaikeita ratoja. Vaikka parempihan se on että treeniradat ovat vaikeita - eipähän tunnu kisaradat sitten niin mahdottomilta (toiveajattelua?).

Erityisen tyytyväinen olen Vilman kuuliaisuuteen. Treenikavereille ei rähisty kertaakaan ja muutenkin korvat olivat tällä kertaa päässä. Vilmalla oli kyllä virtaa todella paljon, mikä näkyy piippaamisena kontakteilla ja odotuksessa ja murinana tiukoissa käännöksissä. No, hyvä että se purkaa itseään vaikka sitten ääntelemällä, eikä millään muulla tavalla, kutne vaikka näpsimällä tai räksyttämällä tauotta.