Vilman kanssa hiihtelyä olen odottanut melkein koko talven. Aluksi ongelmana oli lumen puute, sitten ajan puute ja sitten pakkaset. Tämään oli onneksi ihan siedettävää olla pihalla joten lähdettiin sitten Sannan & Mintun kanssa hiihtelemään Kaukajärven jäälle. Vilma oli aika innoissaan. Tavallista pulkkaa se ei tykkää vetää, mutta hiihtäessa se melkein repeää jo kun se tajuaa että huskyvlajaat otetaan mukaan. Tämäänkin se olisi mieluusti aloittanut lenkin lähtemällä kiitämään, mutta koska meikäläisen piti hieman totuttautua suksin niin neitiä piti sitten vähän hillitä.

Joku 1,5h taidettiin hiihtää ja Vilma piti koko matkan hihnan kireänä. Sikäli tämä oli todella hyvä asia, sillä viime vuonna Vilma ei oikein osannut olla se etummainen, vaan olisi vaatinut jonkun edelleen juoksemaan. Nyt neiti veti kuin olisi tehnyt sitä koko ikänsä. Hienoa! Vielä kun itse osaisi hiihtää luistelemalla niin voisi vetohiihtojuttujakin kokeilla joskus ja pääsisi ehkä vielä lujempaa.

Matka kului pääasiassa Vilman laukatessa, joskin paluumatkalla neiti rauhoittui jopa ravailemaan. Koska hiihtäjiä ei ollut paljoa, Sanna sai hiihdettyä rinnakkaisella ladulla ja koirat saivat vähän kilpailla nopeudestaan. Kovaa kyytiä siis.

Sannan kanssa sitten mietittiin josko jatkettaisi hiihtelyä melko säännöllisesti nyt tämä talvi. Koulussakin suhtellisen helppo jakso joten aikaa riittänee. Koirillekin voisi hommata vähän paremman kunnon, vaikka hyvähän se nytkin on - ainakin parempi kuin meillä kaksijalkaisilla.